ENSIMMÄINEN KIERROS
VUOSI-projektin ensimmäinen kierros on kuljettu. Miltä näyttää & kuulostaa? Kiinnostus projektia kohtaan on ollut ilahduttavaa. Yhteydenottoja on tullut ympärimaailmaa. Pienet kasettipainokset ovat päätyneet melko vikkelästi kuuntelijoiden kasettisoittimiin. Painosmääriä voisi jopa kasvattaa, mutta 25 tuntuu edelleen sopivalta. Näin pientä painosta ei tarvitse myymällä myydä, ne päätyvät halukkaille lähes itsestään. Kaikki julkaisuthan ovat vapaasti kuunneltavissa / ladattavissa digitaalisessa muodossa, joten musiikkia kyllä pääsee kuulemaan jos omaa internetyhteyden. Mikään ei myöskään estä julkaisuiden kopioimista kasetille kotioloissa, jos varsinaiset alkuperäiskappaleet ovat ennättäneet myydä loppuun.
LÄHTÖKOHDISTA
VUOSI-projektin lähtökohdista. Projekti sai alkunsa kiinnostuksesta kasata löyhä kollektiivi, joka aktivoisi ja tukisi jokaisen projektiin osallistuvan henkilökohtaista työskentelyä. Kollektiivin lisäksi oli tärkeätä luoda projektista myös julkaisukanava. Julkaisutoiminnan myötä jokaisen aktiivisella työskentellyllä olisi myös jokin muu päämäärä kuin työskentely itsessään.
Jokaisella projektiin osallistuvalla on vapaat kädet projektin puitteissa julkaistavien äänitteiden sisältöjen suhteen. Oikeastaan ainoat rajoitteet ovat kasetin pituus 2 x 15 min ja julkaisuiden määrä, kolme vuodessa. Kolme julkaisua vuoden aikana tuntui sopivalta määrältä. Jokaisen äänitteen tekemiseen ja suunnitteluun jäisi aikaa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että voisi välillä unohtaa tekemisen ja/tai suunnittelun kokonaan.
VUOSI-projektin ideana on myös toimia kanavana rohkeille, spontaaneille ja intuitiivisille kokeiluille. Ensisijaisena tarkoituksena ei ole julkaista mahdollisimman hyviä ja miellyttäviä äänitteitä, vaan tarjota kanava kokeilulle, etsimiselle, hapuiluille, testailulle, epäonnistumiselle ja onnistumiselle. Projektin puitteissa jokainen voi tehdä ja kokeilla asioita, joita ei ehkä muuten tulisi tehtyä ja/tai julkaistua. Ennakkokäsitykset ja mielikuvat siitä mikä on ns. hyvä julkaisu tai mikä on ns. hyvää musiikkia / äänitaidetta saa unohtaa. Nämä kuvitelmat ja käsitykset kun saattavat monesti vain toimia esteenä uusien aluiden kartoittamiselle, eivätkä itsessään takaa onnistunutta lopputulosta. Tästä kokeiluluontoisuudesta johtuen projektin julkaisut ovat saatavilla ilmaisina digitaalijulkaisuina. Jos julkaisun kokee hankkimisen arvoiseksi, ovat ne saatavilla myös 25 kappaleen kasettipainoksina.
Vaikka projektin lähtökohdat saattavatkin tuntua hyvin itsekeskeisiltä, niin sen vilpittömänä tarkoituksena on suuntautua kohti maailmaa ja ihmisiä. Julkaisutoiminnan lisäksi VUOSI-projektin tiimoilta järjestetään myös konsertteja. Ensimmäinen konsertti on lauantaina 10.1.2015 Helsingin Kruunuhaassa. Lisätietoja konsertista myöhemmin.
***
Ilpo Numminen 1/12
http://vuosikasetit.blogspot.
http://vuosi.bandcamp.com/
J. Koho 2/12
http://vuosikasetit.blogspot.
http://vuosi.bandcamp.com/
Olli Aarni
http://vuosikasetit.blogspot.
http://vuosi.bandcamp.com/
Tuukka Salonen
http://vuosikasetit.blogspot.
http://vuosi.bandcamp.com/
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.